Työskentelen työterveyshuollon toimitusjohtajan tehtävissä. Työnantajani Botnia Työterveys on alueen vahva, paikallinen toimija yritysten työterveyshuollossa.
Olen toiminut koko työhistoriani tavalla tai toisella erilaisten projektien toteuttamisessa ja hallinnoinnissa. Järjestöjohtaminen haasteineen ja vahvuuksineen kuuluvat erityisesti osaamisalueeseeni. Terveydenhuollon muutosjohtaminen, esihenkilötyö sekä taloudellisten tuloksen varmistaminen johtamisessa ovat minulle keskeisiä työtehtäviä tällä hetkellä-
Minulla on koulutukset on sosiaali- ja terveydenhuollosta. Työohjaaksi olen valmistunut 2014 ja parhaillaan täydennän osaamistani työyhteisösovittelijan koulutuksella. Minulla on ollut ja on useita luottamustehtäviä. Olen suorittanut myös HHJ ja HHJ PJ koulutukset.
Olen suorittanut lukuisia lyhytkoulutuksia mm. johtamisesta, mielenterveystyöstä, työllisyydenhoidosta, ryhmien ohjauksesta sekä järjestötehtävistä. Olen suorittanut myös vapaaehtoisen asepalveluksen.
LinkedInissä enemmän itsestäni.
Linkkejä:
________________________________________________________________________________________________________________
Choose being kind over being right, and you`ll be right every time. Richard Carlson.