Teen työnohjausta päätyöni ohella omalla toiminimellä. Olen työskennellyt yli 10 vuotta  Suomen suurimmassa nuorisojärjestössä, Suomen 4H-liitossa. Vastaan työssäni alueellisen 4H-nuorisotyön kehittämisestä, yhteistyöstä sekä yhdistyskentän johtamisesta ja koordinoinnista. Toimin aluejohtajnaa ja toimialueeni on Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa sekä Kainuu. Ennen 4H-työtä työskentelin nuorten työpajatoiminnassa yksilövalmentajana ja projektitehtävissä. Minulla on myös kokemusta kehitysvammatyöstä, terveyskeskustyöstä sekä lastensuojelutehtävistä. Olen toiminut koko työhistoriani tavalla tai toisella erilaisten projektien toteuttamisessa ja hallinnoinnissa. Järjestöjohtaminen haasteineen ja vahvuuksineen kuuluvat erityisesti osaamisalueeseeni.

Koulutukseltani olen ratkaisukeskeinen työnohjaaja, sosionomi sekä mielenterveystyön lähihoitaja. Työnohjaaksi opiskelin Helsingin psykoterapiainstituutissa ja sosionomin ja lähihoitajan koulutukset suoritin Keski-Pohjanmaalla. Suoritan myös sosiaalityön opintoja Jyväskylän avoimeen Yliopistoon. Olen Suomen Työnohjaajat ry:n jäsen.

Olen suorittanut lukuisia lyhytkoulutuksia mm. mielenterveystyöstä, työllisyydenhoidosta, ryhmien ohjauksesta sekä järjestötehtävistä. Olen suorittanut myös vapaaehtoisen asepalveluksen ja sotilasarvoni reservin kersantti.

Minulla on useita luottamustehtäviä. Toimin Maa- ja Kotitalousnaisten keskuksen hallituksessa sekä ProAgrian Keski-Pohjanmaan hallituksen jäsenenä. Lisäksi toimin Kokkolan Taitoluistelijoiden puheenjohtajana,

Uskon, että meistä jokainen on hyvä jossakin, mutta samalla jokaisessa meissä on paljon kehitettävää.

Emme ole koskaan valmiita ja siitä me löydämme myös innostuksen ja elinikäisen oppimisen voiman.

etupuoli

 Klikkaa käyntikortti isommaksi

Linkkejä:

Lähetä viesti

Yhteydenottolomake

Tai soita: +358 50 309 94 23
riitta@riittahuhtala.fi
Merilokinkaari 6, 67200 Kokkola
Löydät yrityksen myös Facebookista ja Riittaa voit seurata Twitteristä @RiittaHuhtala